27. huhtikuuta 2010

I wanna be billionaire

Olen onnellisessa asemassa kun olen saanut kaksi työtä tänä laman aikana ja en saisi valittaa, mutta olen laiska härkä. Joskus haluisin koko sydämestäni olla rikas, ilman vaivannäköä..



Onneksi jäätelökisokihomma (puhun suoraan koska aiemmassa blogissanikin jo kerroin työni) on tosi lähellä mun sydäntä ja nautin siitä lähes koko työajan. Eilen oli vain hieman heikompi päivä kun kilpaileva kioski vei kaikki asiakkaat ja ihmiset kävi mun luukulla vain valittamassa. Meijän kioskin eessä kuulema tuulee, on kylmä ja meillä ei ole mitään lapsille. Hemmetti soikoon, ei siinä meillä ole yhtään lämpimämpi kuin vieressä olevalla luukulla ja pitäskö niissä jäätelölaatujen vieressä olla jotain kirahveja että niitä vois lapsi syödä.


Käy sääliksi mun pomoa, joka  muuten näin välikommenttina on maailman paras yrityksen omistaja, koska hän on panostanut lapsiin meidän myynnissä. Meillä on kaiken maailman High school musical kitara-jäätelöt ja purkkajädet, mutta silti "tuttu ja turvallinen" kilpaleva firma vetää puoleensa.
Saa kyllä käyttää kakki pienet myyntitykkikykynsä, että kaavoihinsa kangistuneet asiakkaat maistavat uutta. Joka kerta kun saa jonkun ostamaan jotakin muuta kuin vuosikymmenien ajan lempparina ollutta, saan todella suuret kiitokset ja jäätelöä kehutaa.


Olkoot tämän vaahtoamisen ideana, että muistakaa hyvät rakkaat ihmiset olla avoimia uusille asioille, kaikin tavoin.
Minä aliarvioin viime keväänä työtäni ja nyt tässä selitän kuinka ihanaa hommani on. Toivottamana laitoin hakua joka paikkaan ja menetin jo toivoni kun nykyinen pomoni soitti. Ajattelin, että mikäs siinä mennään sitten myymään jäätelöä, pikku homma. Käsitykseni jäätelönmyynnistä oli lähinnä ne 15-vuotiaat tyttöset ja ettei siin hommassa tarvitse ottaa vastuuta kovinkaan paljon. Aika nopeasti ymmärsin olleeni täysin väärässä. Periaatteessa pyöritän yksin kioskia eikä siinä todellakaan ole vastuuttomasta työstä silloin kyse. Onneksi lähdin mukaan viime keväänä, koska tää on tosi kivaa. Vähät ennakkoluuloista, nautin nyt :)
Jos olisin biljonääri, tekisin mielelläni harrastuksena jädekiskahommaa. Olisi kivaa ;)

3 kommenttia:

Jennakaroliina kirjoitti...

Toi mukulakivikatu paljasti ton sun työkiskan. Ku noita jäätelökojuja löytyy keskustassa ihan joka kulmalla :D Täytyykin tulla joku lämmin päivä maistamaan kesän eka irtojäätelö :)

Ninna kirjoitti...

Hehee totta! :DD Noi kuvat on vaan viime vuodelta kun olin koko kesän tossa. Nyt oon Kuusankoskella ja tuuraajana/apuna tuolla viime vuoden kiskal. Mut kannattaa käydä kokeilees vaikka siel oliskin töissä joku pikkulikka tai mun pomo ;D

Jennakaroliina kirjoitti...

No täytyy joka tapaukses tulla kannattaa tein kiskaa :) Sinne kuusaalle on aika vaikee itteää nyhvästä :/

Vastavierailulle saa tulla red mooniin :D Sieltä ehkäpä heruis drinkkilippu jos oon paikalla ;D