3. maaliskuuta 2010

Perhanan pöpö

Heipsan! Mun eilinen työpäivä meni ihan jees tai, no se meni :D Enkä tiedä voiko sitä nyt varsinaiesti työpäiväksi kutsua kun 4 tuntia pyörii kaupungilla lähes tekemättä mitään.
Boifrendi haki minut kolmelta kuitenkin töistä ja mentiin Rossoon syömään namiruokaa ja tultiin sitten jälkkärikahveille meille. Itse asiassa nukuttiin siinä välissä tunti kun mie vaihteeksi panikoidessai skippasin edellisen yön yöunet. Oon nyt jostain oppinut panikoimaan noita keikkatöitä niin paljon etten nuku töitä edeltävänä yönä lainkaan. Se on aina yhtä mielenkiintoista vilkaista kelloa siinä viiden-kuuden maissa että hupsista enpä ole vieläkään nukahtanut :D Nyt viimeksi menin puoli kuudelta juomaan kuumaa kaakaota äitin lähtiessä töihin ja sen jälkeen nukahdin muutamaksi tunniksi ennen kuin kelloni rupesi huutamaan :)

Oletettavasti viime yöni meni täydessä unessa ja nukahdinkin jo hyvissä ajoin illalla. Sain itseni tänä aamuna ylös vasta puoli 11 maissa ja lähes väkivalloin pakotin itseni syömään aamupalaa. Aamupalan syönnistä palkkiona mussutin viimeiset palat suklaapatukasta jonka joskus viime viikolla ostin laukkuun vararavinnoksi ;D

Aamupäiväni näytti siis lähestulkoon tältä:

Tänä aamuna herätessäni muistin hämärästi, että olin yön aikana ajatellut olevani kipeä. En ollut lainkaan varma oliko se tuntemus unta vai totta, mutta aamukoomassani ajattelin sen olleen vain unta. Ihmettelin kun ei tämä "aamukooma" koskaan lähde pois kunnes äsken käväisin viemässä kiitos-kortin naapurin postilaatikkoon ja joudun käppäilemään vähän matkaa ulkosella. Sisälle tultuani voimat lähtivät kokonaan pois ja tyhmänä ihmisenä vasta tässä vaiheessa ymmärsin ihan oikeasti olevani "flunssakoomassa". Tuo pieni fyysinen rasitus laukaisi vielä enemmän tätä pahaa oloa ja voi morjes kun nyt ahdistaa henkeä ja on muutenkin ahdistunut olo.

Siksi tämän postauksen naputtelun jälkeen siirryn takaisin sänkyyni näiden seuraan:

*Kuumemittari messiin jotta voin seurailla lämpöäni koska haluan iltasella vielä pilatekseen. En todellakaan viitsi sinne mennä jos nyt lämpöilen. Toivotaan ettei tää tästä minnekään nouse :)
* Bebaa huulille jotka onnistuin eilen jotenkin satuttamaan. Huuleni ovat ihan röpelöiset ja kipeät :(
*H&M:n lehtinen tipahti tänään laatikkoon ja ajattelin selata sen nyt läpi.
*Cosmo tuli jo viime viikolla mutta en ole sitä vielä muistanut edes selailla läpi :DD
*Cecelia Ahernin kirjaa mun on varmaan turha perustella kun noita nyt olen aikani jo hehkuttanut. Parasta mitä tiedän, that's it! <3 ;)

Toivotaan että tääkin sairastaminen olisi suurimmiltaosin yhtä nopeasti podettu kuin se edellinen joka kesti vain 12 tuntia :D Kun huomaa oireet ajoissa ja voi levähtää pötkölleen niin ei ehkä niinkipeäksi tule :) Eilen sain kuitenkin kylmää ja räntää niskaani plus mummelit ja papat halaili mua niin paljon että en ihmettele tän pamahtamista.. Köh köh ja petiin! :)

PS.Haluaisin muuten Citymarkettiin, Jasu mennääks? XD

1 kommentti:

Paulina kirjoitti...

Ja ps. arvaa kuka lähtee just nyt ostamaan levyllisen fazerin sinistä! Eikä tolla sun suklaakuvalla oo tietenkään mitään tekemistä asian kanssa :-D