13. kesäkuuta 2010

Pääsykokeet x3

Nyt on hyvä mieli, koska tällä neidolla on tämän kesän pääsykokeet ohi. Ajattelin panostaa ja kertoa nyt kaikista kokeistani muutamalla sanalla. (edit// osaa tekstistä poistettu mietinnän jälkeen, lian yksityiskohtaista)

Olen viime perjantaihin asti ollut pienoinen stressipallo, mutta nyt alkaa olemaan taas fiilis normaalilla tasolla. Stressin takia en ole jaksanu nähdä vaivaa millään saralla. Töissä olen lorvinut, hankkinut mahdollisimman lyhyitä päiviä ja ollut hällä väliä-asenteella. En ole jaksanut nähdä minkäänlaista vaivaa ihmissuhteissa ja pienetkin ongelmat ovat suurentuneet viimeistenkin voimien viejiksi.
Onneksi pääsykoerumbani päättyi onnellisesti ja sain matkalle mukaan Mauskin.


Porukat tiesivät, että viime perjantain toimintaterapeutin pääsykoe olisi minulle se kaikkein tärkein ja tämänkin vuoksi sponssasivat minulle sekä Mauskille hotellihuoneen. Vietimme siis torstai-perjantai välisen yön sekä molemmat päivät Lappeenrannassa.

Reissu oli täynnä pienoisia takapakkeja esim tietyöt hämäsivät ja ajoimme liittymän ohi, mutta pahin moka oli käsittämätön. Olen luonteeltani joskus hieman hätäinen ja huolimaton, sukuvika, mutta tällä kerralla mokani oli hieman suurempi kuin ikinä aiemmin. Mokani on laatua 'tätä en mainitse isälleni'. Erehdyin nimittäin pahasti pääsykoepäivästä. Oikea päivä olisi ollut keskiviikko tai torstai (mulla oli kutsu torstaille) mutta jostakin kumman syystä olin koko ajan siinä uskossa että päivä on 11.6. perjantai.

Aamulla ihmettelin koululla ettei missään lue muuta kuin fysioterapeutin kokeista tietoa ja uskallauduin kriisipuhelun jälkeen kysymään neuvoa koulun opettajilta. Sain järkytyksekseni kuulla olevan täysin vääränä päivänä paikalla. Kaikki asiasta kuulleet opettajat olivat pahoillaan ja muutamat yhtä järkyttyneitä kuin minäkin.
Asiaa setvittyä sain luvan suorittaa kokeen jälkikäteen yksityisesti. Ainoa mikä aiheutti minulle todella suurta "harmia" oli ryhmätehtävä jota en tietenkään voinut suorittaa samalla tavalla kuin muut toimintaterapeuttihakijat. Jouduin (!!!!) fysioterapeuttihakijoiden ryhmätehtävään eli liikuntakokeeseen. Tämä tyttö inhoaa yli kaiken ryhmäliikuntatilanteita (lukuun ottamatta tietenkin tanssia) joten tilanne oli mulle se pahin painajainen.

Joskus kyllä haaveilin fysioterapeutin koulutuksestakin, mutta homma kusi nimenomaan tuohon liikuntatestiin. Loppujen lopuksi selvisin mielestäni erittäin hyvin tilanteesta, vaikka surkeasti muihin ryhmäläisiin verrattuna suoriuduinkin. Onneksi minulla arvioitiin vain sitä ryhmätyötä eikä niinkään kuinka suoriuduin liikuntaosiosta :DD
Eli virheiden kautta voittoon siinä mielessä tuon Lappeenranta-reissun kannalta. Haastattelusta jäi hyvä maku ja ainoa mikä voisi mielestäni vaikuttaa pääsyyni on aineistokoe joka oli englannin luetunymmärtäminen kylmiltään. Luottavaisin mielin, mutta pahimpaan varautuen odottelen kuukauden tietoa.


Edellinen, toiseksi tärkein, pääsykoe oli viikko sitten torstaina Mikkelissä, linjana sosionomin koulutuohjelma.
Mikkelin koe meni vallan mainiosti mitä nyt hieman jännitin haastattelua ja änkytin koko homman ajan. Aineistokokeena meillä oli kantaaottavan kirjotelman tekeminen aineiston pohjalta. Oli omituista ilmaista mielipiteensä kirjoituksesta, jonka on tehnyt alansa ammattilainen, mutta onneksi kuitenkin tykkään kirjoitella joten tehtävä ei ollut mahdoton.
Mikkelissä yövyin poikaystävän kämpässä ja parhaani yritin olla perustelematta hakemistani juuri Mikkeliin sillä pienellä tekijällä kuin poikaystävä samassa kaupungissa :D Pahiten haastattelussa kuitenkin menin lukkoon haastattelijan kysyttyä "millainen sosionomi olisit?" jolloin päästäni kuului vain tyhjää huminaa. Ei suinkaan jännittänyt!!!


Se varavaravara vaihtoehto eli kolmas kokeeni oli jo jonkin aikaa sitten Mikkelissä. Hain siis varavaihtoehtona lähihoitajaksi koska en haluaisi enää pitää välivuotta tässä vaiheessa. Välivuoden jatkaminen tuntuisi tyhmältä, koska kuitenkin tekisin saman kaltaisia hommia kuin tähänkin asti jotka eivät ole ollenkaan niitä joita haluisin jatkossa tehdä. Eli toisin sanoen haluan itselleni sopivampia töitä!
Lähihoitajan pääsykokeessa oli varsin mielenkiintoiset psykologiset testit ja psykologin haastattelu. Taisin eniten jännittä kuitenkin näistä kaikista tätä lähihoitajaa koska se oli minun ensimmäinen pääsykokeeni ikinä. Loistin kuitenkin vahvasti kokeessa, enkä usko pahemmin mitään menneen pieleen. Ryhmässä keskusteltiin hyvästä lähihoitajasta ja kokeessa piirreltiin kolmioita sekä laskettiin päässälaskuja :D


"Lappeen-ranta" asu:
*legginsit, Lindex (uudet ja ekat normit ikinä, jeejee)
*toppi, Lindex (uusi sekin)
*liivi, h&m
*balleriinat, Bronx
*laukku, h&m
+koruina nomination, kello ja Snö-korvikset


Joka tapauksessa näen itseni niin vahvasti toimintaterapeuttina, tällä hetkellä, että toivon eniten pääseväni ensimmäisen toiveeni paikkaan. Toisena olisi Jyväskylä, mutta ensimmäinen Lappeenranta kävisi sijainniltaan minulle paremmin. Ujo tyttö ei uskalla mennä kauas ;)

Ehkä hieman eksyn blogin aiheesta, mutta selitinpä nyt enkä jaksa muuttaakaan tekstiä ei-henkilökohtaisemmaksi.
Lappeenrannassa tein huippu ostoksia jotka esittelen aivan varmasti lähipäivinä!!! Keskiviikkon tosissaan mennään tyttöjen kanssa katsomaan S.A.T.C.2 jolloin saan pukea uuden ihanan juttuni päälle <3 Can't wait!

Ei kommentteja: