11. marraskuuta 2010

Opiskelijaelämää

 Heijjaata jälleen opiskelijan puolesta! Nyt todistusaineistoa että myös minulla on tuo vihreä haalari ja että olen sitä itsekin jo päässyt käyttämään.
Olen jälleen hieman puolikuntoisena flunssan iskettyä minuun alkuviikosta, mutta eihän se tyttöjen istujaisia estänyt joten eilen keskiviikkona lähdin potemaan kurkkukipuani kaverille. Vedin haalarin päälle vain fiiliksen tuojaksi, koska kaupungilla oli menossa Rastikisat ja porukkaa pyöri enemmänkin haalareissa kaupungilla.


Istuttiin aluksi vain kaverilla, mutta loppujen lopuksi joku kutsui jonkun ja seuraava seuraavaan joten baariin lähtö tuli ajankohtaiseksi kysymykseksi ettei naapurit häiriintyneet. Minut kylläkin kannettiin baariin, että en todellakaan ollut innokas lähtijä. Ilta oli mukava niin kuin aina kun kavereiden kanssa jotakin tekee, vaikka jotain pieniä miinus puolia toki aina on.

Seuraava kuvasarja oli kovin huvittava jo kuvatessa. Eräs seurueemme mies innoistui kuvailemaan muita ja mehän tytöt innostuttiin poseeraamaan. Ainakin mulla oli kivaa "Alvarista" nyt ei voi koskaan tietää ;D

 "Yhdet vielä sitten lasku!"

Tuntuu edelleen hullulta, että lähestulkoon kaikki ihmiset ympärilläni ovat täysin tuntemattomia ja kellään ei ole minustakaan aiempaa tuntemusta tai tietämystä. Kirjoiteltiin haalareihin ensivaikutelmia toisistamme, mutta omaan punttiin ei oltu kirjoitettu kuin "liian vähän merkkejä!", "perse, käännä!" (mitähän kettua???) ja ainoa mieltä ylentävä oli "Tumma ja tulinen" :DD Toki luokkakaveri tyttöset likaavat haalariani lempinimilläni ja muulla sisäpiirihuumorilla, mutta yllättävän paljon tuota on tullut jo sotkettua kun käyttökertoja on vasta 2.


Yläpuolella olevalla kuvalla on tarina:
Useat ihmiset sanovat minulle kuvia ottaessaan "Nina et sä vois olla normaalisti/Älä väännä sitä naamaa!". Juttu on lähtenyt mielestäni äitini huomautuksesta ja muiden kuultua ovat monet alkaneet kiinnittämään huomiota ilmeilyyni. Eli ymmärrän jos joku tuttu joka on kuullut mun ilmeilystä, huomauttaa asiasta mutta eilen illalla ennestään tuntematon ihminen sanoi illan aikana parikin kertaa "Sulla on aina naama jotenkin vänkyrällään. Miksi?". Kamerani muistikortin viimeiset kuvat ovatkin sitten salakuvia minusta jolloin olen "normaalisti" eli omasta mielestäni näytän aivan hirveälle koska selitän, huidon ja yhdessä jopa halaan itseäni :D Nuo yllä olevat kuvat ovat kuitenkin alkuillalta jolloin vielä ilmeilin kaverilleni tietoisesti kuvattuna.

Huomenna tämä suuntaa muille maille, ainakin lähestulkoon joten seuraavan kerran minusta kuuluu eri osoitteesta, luulisin.
Ihanaa viikonloppua, nauttikaa elämästänne!
Minä ainakin aion pussata poikaystäväni huomenna puhki ja halia serkkupojat ryttyyn!!! <3 Pojat on kivoi, joskus ;D
T:Eilen heitelty likka...en mä nyt niin pieni ole et mua voi pyöritellä huviksee..

Ei kommentteja: