Elämäni hömppänä

Mulle tuli ihan yhtäkkiä äsken sellainen hassu hyvä fiilis. Aloin kattelee kuvia tässä viime ajoilta ja alkoi hymyilyttämään. Kaikki muistot mitä tuli mieleen sai mut tosi tyytyväiseksi elettyyn elämääni. Pitäis vaan muistaa tää positiivinen asenne joka päivä. Päivääkään ei saa katua, koska kaikki epäonnistumiset on tuoneet mut just tähän tälläisenä kuin olen. Jos asioita ei olis tapahtunu, en olisi sama ihminen kuin nyt. Nyt olen Ninna ja iloinen elämästäni.

Tuleva elämä jännittää, mutta ei se voi tuoda mitään kovin pahaa tullessaan. Vastoinkäymiset on vaan osattava ottaa haasteina ja osana tätä elämää. Jos jotakin tapahtuu tulevaisuudessa, niin on tarkoitus tapahtua samoin kuin kaikella menneellä on ollut jokin tarkoitus. Kaikki kasvattaa ihmistä!

Yhtäkään ihmistä elämästäni en poistaisi, yhtäkään hetkeä en myöskään. Joskus olen kuullut kysyttävän 'mitä kadut?' tai 'mikä ihmissuhde olisi voinut olla olematta?'. Mikään ei ole ollut turhaan! Elämässäni olen törmännyt ei-niin-ihaniin ihmisiin ja tullut petetyksi, huijatuksi, rikotuksi mutta niillä on ollut merkitys mun nykyisyyteen. Osaan toivottavasti jatkossa olla kiintymättä ihmisiin jotka eivät sitä arvostusta ansaitse ja olen oppinut haistelemaan ihmistä ennen täyttä luottoa.

Tällä hetkellä tulee hoettua lausetta "entä jos tää kaikki on turhaa", mutta totuushan on ettei mikään ole turhaan. Mitään tehtyä ei saa tekemättömäksi, tietenkään, eikä ole tarvekaan. Voin kertoa, että vastoinkäymiseni elämäni ihmissuhteissa (en tietenkään puhu vain seurustelusta) on tuonnut paljon itsevarmuutta ja vahvistanut omaa kuvaani. Tiedän mitä teen ja mitä tahdon, ainakin noin pääpiirteittäin! Vähintäänkin tiedän mitä en halua tai ansaitse!
Tiedän, että ansaitsen vain parasta ja tiedän mitä se ei ole.
Tiedän että elämän tarkoitus on rakastaa ja tulla rakastetuksi! Olkoon puhe niin esineistä, asioista, eläimistä tai ihmisten välisestä rakkaudesta. Tahdon rakastaa ja minulla on oikeus rakastaa!

Kaiken tämän vuoksi en alistu paineeseen vaan poistan paineen vaikka olisin voimaton. Sodassakaan kyse ei ole voimista vaan keinoista. On vaan osattava käyttää vähät voimansa ovelasti.

Löysin tämän vanhan päiväkirjamerkinnän vuodelta 2007:
"Miks ihmeessä tämä elämä on näin hankalaa, eteenpäin ei pääse millään, ihan kuin rämpis umpihanges ja kuitenki eteenpäin olis päästävä.
Aivan sama, mitä tekee, kuitenki sattuu. Tuntuu että mikää eikä kukaan voi auttaa, koska parannuksen olisi lähdetävä itsestä.
Minun pitäisi vain jännittää mitättömät lihakseni ja kahlata läpi sen mitättömän umpihangen, jonka suuruden itse olen pienessä päässäni kehittänyt."

Noista ajoista on paljon muuttunut tässä tytössä ja nyt löytyy ne keinot kahlata vaikka sieltä umpihangesta. Vieläkään en ole löytänyt keinoa estää sitä "hankea" kasautumasta, mutta parempaan on vuosien varrella menty ;)

Minulla oli kiva päivä kun asiat järjestyivät tänään ja sain katsella vierestä kun yksityinen lääkäri haukkui kaupungin terveydenhuollon puhelimessa asianomaisille. Ninna kiittää miljoonasti Kuusankosken lääkäriasemaa ja varsinkin Irina Jurinia!