1. elokuuta 2011

Onnellisuuden avain

Heipä hei! Minulla alkoi viikon mittainen kesäloma ennen koulun alkua. Viime päivät on tullutkin nautiskeltua hyvin paljon kesästä ja vapaudesta. Aurinkohan paistaa aivan ihanasti, mutta nyt vasta olen osannut sanoa että voi kun on mukava ;DD Kävin viime viikolla morjestamassa Jasminia  korvessa ja nautiskelimmekin koko siellä olo ajan ulkoilmasta. Mikään ei liene mukavempaa kuin kaverin kanssa rento hengailu kesäpäivänä. Olen tosissaan kesätöissäni koonnut koko vuoden aherruspisteet joten nyt jatkossa aion antaa itselleni vapauden löhötä jos siltä tuntuu.


Jasminilla ollessani päivällä pilvet näyttivät hassusti "katoavan" taivaalle ja ihmettelimmekin asiaa hyvin viisaan kuuloisesti. Samaan aikaan Helsingissä oli ollut kunnon ukkosmyräkkä, joten päättelimme sen olevan syy hassuille pilville :DD Varokaa kahta piiloblondia! :D

Illalla kuitenkin taivas näytti vielä oudommalta kun ulkona oli täysin oranssi valo. Meinasin pissiä housuun kun kävelin tuolla hämyssä poikaystävän kodilta autolleni ja naapuri ilmestyi jostakin eteeni. Olo oli näyn takia niin epätodellinen että taisin unohtaa olevani rivitalon pihalla jossa voi kulkea muita ihmisiä.


Nyt taidan siirtyä takaisin operaationi luokse. Olen koko päivän karsinut todella raa'asti vaatekaappini sisältöä ja seuraavana uhrina olisi koru- ja kenkäkaappi. Jos neidillä on kahdessa kodissa kaksi TÄYTTÄ kaappia vaatteita, on jossakin oltava niitä ylimääräisiäkin. Tämän hetken saldo on pussillinen roskiin meneviä sukkia/alusvaatteita (asenteella: En mä näitä ikinä tule enää käyttämään, ajalta: aika ennen naiseutta...), pussillinen UFF:n meneviä retkuja ja iiiiso pyykkikorillinen vaatteita jotka päätyvät toivottavasti kirpputorille muiden ostettaviksi. Puhdistaa ihanasti mieltä tämmöinen karsiminen!!

Ei kommentteja: