Pysähtymisen hetki

Heissan! Myös minä olen elossa vaikka olenkin viettänyt blogihiljaisuutta. Hiljaisuuteen on syynsä. Ehdin edellisessä postauksessani hihkua kuinka olen voittamassa flunssaani: päivä sen jälkeen minulle nousi korkea kuume ja alkoi uudestaan "paranemistavail". Paranemisen jälkeen aloin hakkaamaan päähäni käsikirurgiaa sekä traumatologiaa ja siinä menikin koko edellinen viikko. Perjantaina tentin jälkeen olin maailman väsynein, aivan totaalisen poikki ja lauantaina nousi kuume. Ajelin vanhempieni luokse viikonlopuksi pahaa aavistamatta ja nyt sitä ollaankin Kouvolassa jumissa kun ei tauti anna periksi, että pystyisin ajelemaan Lappeenrantaan.

Jotta paraneminen ei olisi henkisesti tarpeeksi helppoa kutsui poikaystävää tänä aamuna valtion velvollisuudet, kertausharjoitukset. Tiedän miehen olevan hyvin vittuuntunut itsekin mutta kyllä se muakin syö kun heti ekana RUK:n portille päästyä vietiin puhelin. Selvää lienee, että metsä kutsuu miestä seuraavien 6 päivän ajan. Lauantai-iltana saanen seuraavan kerran yhteyttä.. No kai se tekee vaan hyvää kun kesällä kasvoi vähän liian vahva side :D Sovitaahan vaikka niin että jutskailen teille tänne koko viikon poikaystävän puutteessa ;)
(EDIT// Köh oisko mun pitäny mainita, että 3 vuotta on menty lähes koko ajan tekstaillen eli koko ajan on "jomman kumman vuoro laittaa viestiä", toki jos ollaan oltu "yhdessä" eli esim. kun olen asustellut pojan luona tilanne on ollut toinen. Eli tää on outoa!)

Nyt vaan päivän ajan kaurapuuroa ja kuumaa mehua kurkusta alas, kun ovat ainoat mitä kykenen nielemään turvonneelta kurkultani. Imusolmukkeet on ihan nätit kun tuovat kauniin illuusion superkaksoisleuasta. Kaikki myös varmasti osaavat arvata, ettei sydän ole ihan mielissään tästä 3 viikon sairastamisesta. Jospa tämä tästä, jos ei niin sitten testaillaan hyväksi mainostettua Lpr:n YTHS:tä. Nyt vaan minun pitäisi osata py-säh-ty-ä!