8. lokakuuta 2010

Ninnan vaaleanpunainen unelma

Sain eilen yhtäkkiä jonkun inspiraation alkaa järjestelemään kämppääni koska tahdon viettää vuosipäivämme jotenkin eri tavalla kuin normaalin arjen. Varaa ei ole ihmeellisiin juhla-aterioihin saati hotelliyöhön joten on tehtävä tästä asumuksesta juhlava. Kynttilät on kaivettu kaapeista ja kämppää on yritetty saada mahdollisimman mukavan tuoksuiseksi (viemärini haisevat perhana...).
Olen tosissaan yli kuukausi (jos en jo 2 kk) sitten muuttanut tänne, mutta olen ainoastaan tavarani siirtänyt kämppääni eli mitään sisustusjuttuja en ole ihmeemmin ajatellut. Eilen sain inspiraation alkaa laittamaan omaa kotiani näköisekseni. Aloitin helpoimmasta eli vessasta tämän urakan.


Päätin jo ennen muuttoani, että vessastani tulee osaksi vaaleanpunainen. Olen pysytellyt suurimmilta osin aika neutraaleissa väreissä, mutta jotain muutamia koukutusvärejä minulla on ja pinkki/vaaleanpunainen on niistä yksi. Vessani pesunurkkaus on tyhmän värinen (=ei kuulu mun suunnitelmaan), mutta en anna sen häiritä. Kuvissa nurkkaus näyttää turkoosilta, mutta omasta mielestäni se on enemmän vihreä luonnossa.
Vessassa minulla on kolme koria (joista yksi piiloutui ujona kuvista) joissa säilyttelen tukkamömmöjäni, vessapapereita ja yhdessä pyykkejä plus pyykkitarpeita. Onnekseni vessa on pesunurkkausta lukuunottamatta vaalea jolloin sinne voi viedä värejä rohkeastikin.


Mielestäni minun visioni vessani väreistä ei kuitenkaan riitele pahasti tuon suihkunurkan kanssa joten en koe sitä minkäänlaisena häiriönä. En kuitenkaan halua yksiväristä saati ällöä vessaa. En siis halua kaikkea aivan vaaleanpunaiseksi, hyi! :D
Eilen kontaktoin mainoksia ja muotikuvia vessani seinälle tuomaan värejä ja nyt rakastankin tuota koko huonetta. Vessa on todella pikkuinen ja aina täynnä hiuksia, mutta silti se lienee lemppari osani tässä kämpässä tällä hetkellä.

Siinä pientä kurkkausta minun asuinpaikkaan. Omaa huonettani en rakasta, vielä, enkä koe sitä aivan niin kotoisaksi kuin haluisin. Kärsin nimittäin suuresta säilytyspulasta. Yritän parhaillani metsästää meikeille, koruille ja vartalovoitelle pientä lipastoa jota samalla käyttäisin yöpöytänä. Nyt minulla on pikku jakkaran päällä 100€ lamppu (ei näin!!!) ja meikit ruokapöydällä... Lamppuni taitaa olla yksi kalliimmista jutuista tässä huushollissa joten sekin kertoo jo jotain sen yöpöydän tarpeesta . ;DD

Nyt lähden kasaamaan pyykit kasaan kaappiin ja jään odottelemaan Jayjayta saapuvaksi jotta voimme aloittaa ihanan vuosipäivä-viikonlopun. Ihanaa viikonloppua teille kaikille! <3


Ei kommentteja: